Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Ahvenisen historiaa

Ahvenisella on asuttu jo 8000 - 9000 vuotta sitten. Ahvenisen Saunalahden kivikautiselta asuinpaikalta löydettiin kesällä 2007 mm. palaneita luita ja työkalujen valmistukseen viittaavia jätteitä. Vuonna 1618 Enonkylässä oli 10 taloa, joista Koussassa 3, Laukkalansaaressa 2.

1600-luvulla Eno oli osa Ilomantsin seurakuntaa. Enon ensimmäinen kirkko rakennettiin Leppälänpään (nyk. Ahvenisen) kylään 1600-luvun puolivälissä. Vuonna 1793 Eno sai kappeliseurakuntaoikeudet ja kappalainen asettui asumaan Laukkalansaareen. Ahvenisen Kirkkoniemessä sijainnut 3. kirkko turmeltui Suomen sodan aikana ja kirkon paikka muuttui etelämmäksi vuonna 1818. Sekä entisen kirkon että pappilan paikalla on Enon seurakunnan hankkimat muistomerkit.

Ahvenisen virta ylitettiin lossilla tai veneillä Ahvenisen sillan valmistumiseen asti. Silta valmistui vuonna 1961.

Leppälänpään koulu Ahvenisella aloitti toimintansa toisena Enon kansakouluista vuonna 1901.

 

Ahvenisen kylä nyt

1990-luvulla kylällemme rakennettiin uusia taloja koulun läheisyyteen ja monet uudet asukkaat rikastuttivat kylän elämää. Monien talojen asukkaat ovat vaihtuneet, mutta edelleen Ahvenisen kylälle riittää tulijoita. Laukkalansaaren eteläosan tonttien myyntiin tuleminen vuonna 2007 on lisännyt jälleen kiinnostusta rakentamiseen Ahvenisella. Bonvestalla on edelleen tontteja myynnissä.

Ahvenisen koulun toiminta loppui vuonna 2006. Nykyisin koululaiset kuljetetaan Ahveniselta kouluun Uimaharjuun. Entisellä koululla toimii nykyisin Siun soten ylläpitämä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakeskus.

Perinteiset maaseutuelinkeinot ovat väistyneet ja monet kyläläiset käyvät töissä Enossa, Uimaharjussa, Joensuun keskustassa tai Lieksassa.

Ahvenisen uimaranta sillan toisella puolella on yksi Joensuun kaupungin upeimmista. Pitkällä hiekkarannalla on leikkikenttä, lentopallokenttä, nuotiopaikka ja pukukopit.
Ahvenisella on myös kaupungin pienvenesatama ja rantapaikkoja veneille sekä jäte- ja vesipisteet.

Enonkylän osakaskunnan ylläpitämä Valkealammen virkistys-kalastusalue sijaitsee lähellä uima- ja venerantaa. Kalastuslupia saa mm. Enon Höyläämöltä ja Ahvenisen kioskilta.
 

Lähteet: Ahvenisen kylähistoriikki, Enon kulttuuriympäristöohjelma, Sanomalehti Karjalainen 28.6.2007